Helposti tulee ajateltua, että hyvinvointialueen johtavissa rooleissa aluevaltuustossa tulisi olla ihmisiä, jotka tuntevat terveydenhuoltojärjestelmän hyvin. Tämä lienee osittain jokseenkin totta, mutta mielestäni aluevaltuustossa on tilaa myös hyvinvointialueen ulkopuolelta tuleville ihmisille. Politiikassa tärkeintä ei kuitenkaan ole käytännönasioiden täsmällinen osaaminen vaan ihmisten edustaminen, näkökulmien tuonti ja oikeanlaiset arvot. Hyvään valtuustoon tarvitaan sekalainen joukko vaikuttajia, jotka osaavat edustaa samanlaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.


Hyvinvointialueen ulkopuolelta tuleva osaaminen voi olla myös yllättävän hyödyllistä. Esimerkiksi vaikka tietotekniikka ei olekaan hyvinvointialueen ydintoimintaa, sitä käytetään kuitenkin paljon muun toiminnan tukena. Näin ollen tietotekniikkaa ymmärtämällä pystyy tekemään oikeanlaisia päätöksiä valtuustossa tietojärjestelmiin liittyen ja näin tehostamaan hyvinvointialueen ydintoimintaa.

Yhtenä haasteena aluehallituksessa ja hyvinvointialueella yhtä aikaa toimimisessa ovat myös jääviys kysymykset. Pöydän kummallakin puolella toimiminen aiheuttaa helposti ristiriitoja ja estää osallistumasta päätöksen tekoon. Täysin hyvinvointialueen ulkopuolelta tulevilla tällaisia ongelmia ei ole.


Roni Juntunen

Hei! Olen Roni Juntunen 26 vuotias Lappeenrantalainen ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri. Työskentelen tällä hetkellä laadunhallintainsinöörin tehtävissä. Olen luonteeltani iloinen, puhelias ja tulevaisuuteen katsova. Tykkään kokeilla uusia asioita ja niinpä minulla on monenlaisia harrastuksia. Tykkään osallistua erilaisiin tapahtumiin ja matkailla. Tietotekniikka-alan ihmisenä video ja lautapelit ovat myös minun makuuni. Liikunnallisella puolella tykkään pyöräillä, pelata sulkapalloa, uida ja tanssia.

fiFI